12. touko, 2021

Oikeus hyvään kuolemaan?

Tänä marraskuisena päivänä olemme juuri saaneet tiedon, että Terhokodin YT-neuvottelut keskeytetään ja toiminnan jatkuvuus itsenäisenä toimijana on turvattu. Tunnen suurta iloa ja kiitollisuutta päätöksestä ihmisyyden ja inhimillisyyden hyväksi. Terhokodin puolesta-adressin allekirjoitti yli 53 000 ihmistä ja se luovutettiin perhe- ja palveluministeri Krista Kiurulle 19.10.2020. Meistä löytyi suurta yhteisöllisyyttä tärkeän asian hyväksi – jokainen allekirjoitettu ääni oli arvokas ja tärkeä! Kiitos!

Palliatiivinen ja saattohoito on ihmisoikeus. Jos ajatellaan elämänjanamme ääripäitä – syntymää ja kuolemaa – perhekeskeisestä, luonnonmukaisesta syntymästä ja syntymää hoitavien yksiköiden laatukriteereistä on puhuttu paljon jo pitkään. Kuolema on vielä vaiettu aihe, joka kuitenkin on osa elämäämme, ei vain elämän loppumista. Samaa avointa ihmis- ja perhelähtöistä keskustelua toivoisin kuolemasta, kuin syntymästäkin osana elämäämme.
Eduskunta myönsi miljoonan euron määrärahan syksyllä 2017 käytettäväksi vuoteen 2020 mennessä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämiseen. Tiina Saarron työryhmä on kartoittanut palliatiivisen ja saattohoidon nykytilaa Suomessa. Laatukriteereissä korostuu henkilöstön osaaminen, koulutus, moniammatillisuus ja riittävyys. Terveydenhuollon kartoituksessa havaittiin suurta alueellista vaihtelua. Saattohoitoa toteutetaan pääasiallisesti perustason yksiköissä, joissa osaaminen vaihtelee. Isoin puute on erityistason kotisaattohoidon saatavuudessa. Vaativan ja erityistason palliatiivisten keskusten kriteerit eivät täyty. Valtakunnalliset tarpeet palliatiivisen hoidon ja saattohoidon saatavuuden ja laadun parantamiseksi on tunnistettu. Selvitystyö jatkuu. (Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto)

Palliatiivisen ja saattohoidon keskeisiä tavoitteita on elämänlaadun vaaliminen ja inhimillisen kärsimyksen vähentäminen. Varhain aloitettu palliatiivinen hoito edenneessä sairaudessa turvaa sairastuneen ihmisen ja perheen parempaa elämänlaatua, parempaa tietoisuutta ennusteesta, turvaa vähemmin ahdistusta ja/tai masennusta sekä jäljellä olevan elinajan laatua ja lisää elinaikahyötyä.

Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa. Se on ihmisen ja läheisten kokonaisvaltaista kohtaamista, hoitamista sekä tukemista ja ajoittuu elämän viimeisille viikoille. Hoidon lähtökohtana on yksilölliset henkiset, fyysiset, hengelliset ja eksistentiaaliset toiveet ja tarpeet. Ihmisen syvin tarve on nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen tarve. Tunteet meissä kertovat näistä tarpeista tunteiden taustalla. Tunteet eivät ole oikeita tai vääriä. Ne ovat keskeinen osa ihmisyyttämme ja laadukasta hoitotyötä. Hoitotyössä realistisella toivolla on keskeinen rooli mahdollisuutena hyvään ja syvään elämään silloinkin, kun aikaa on jäljellä vähän.

Mitä tästä päivästä tai yhteiskuntamme arvoista kertoo se, että neljä saattohoitokotiamme sinnittelee jatkuvasti olemassaolostaan? Samaan aikaan on kartoitettu ja tiedostetaan hoidon tarve, joten näiden asioiden kesken vallitsee selkeä ristiriita. Sydämestäni toivon elämää kunnioittavia päätöksiä myös jatkossa toiminnan turvaamiseksi!

Olen saanut tehdä syöpäsairaanhoitajan työtä yli 25 vuoden ajan syöpään sairastuneen ihmisen ja perheen rinnalla. Sairastuneet ovat olleet vauvasta ikäihmiseen potilaan polkunsa eri vaiheissa. Saattohoidossa sillä viimeisellä vuoteella ihmiset miettivät ikätasonsa mukaisesti ja elämänkokemustensa kautta usein samoja asioita; olenko saanut rakastaa ja tulla rakastetuksi, olenko antanut tai saanut anteeksi? Olenko löytänyt merkityksen elämääni? Olenko uskaltanut elää ja luopua elämää rajoittavista peloista? Nämä kohtaamiset ovat tuoneet syvyyttä, kiitollisuutta ja nöyryyttä omaan elämääni. Ne ovat lisänneet ymmärrystä ja tahtoa elää omaa elämää täydellä liekillä, tässä ja nyt mukanani koko eletyn elämän matka kokemuksineen.

Sosiaalipsykologi, Koivikko-kodin johtaja Riikka Grå kirjoittaa kokemuksistaan sivuillaan www.kaikkimerkityksellinen.fi; ”Tänään on vielä aikaa herätellä jotakin syvää meissä, joita elämän päättyminen ei vielä laita pysähtymään. Jotakin, joka saa lopullisen elämänkokoisen merkityksensä meilläkin vasta, kun me olemme oman tiemme päässä. Millä siis on merkitystä? Valitse rakkaus egon sijasta, etenkin kun on vaikeaa. Jos nyt menettäisit rakkaimpasi äkisti, on merkityksellistä, kuinka viimeksi nähdessänne hyvästelitte. Älä pitkitä omaasi ja muiden kärsimystä toimimalla sitä lisäävästi, jos itse pitelet avainta. Anna anteeksi, pyydä anteeksi. Mikään ei paina meitä enemmän loppumetreillä, kuin keskeneräiset asiat ja sanomatta jääneet sanat silloin, kun olisi vielä halunnut jotakin läheisimpien kanssa selvittää tai sanoa. Muista kertoa tärkeimmille, kuinka paljon arvostat, rakastat tai välität – sanoina ja tekoina. Mene kotiin, rakkaidesi lähelle. Älä jätä ihmistä selviytymään yksin, kun toisella on vaikeita aikoja. Ole ylpeä elämäntyöstäsi ja tee osuutesi. Se myös riittää. Älä uhraa terveyttäsi ja ihmissuhteitasi työhön, riippuvuuksiin tai välttelyyn. Tarvitsemme toisiamme. Turvallisia ihmisiä ja ihmissuhteita. Seikkaile vähän. Tutki, innostu ja ole utelias. Kuuntele sydäntäsi ja katsele elämääsi lempeästi. Mikä lopulta on Sinulle oikeasti tärkeää? Jos tänään olisi viimeinen päiväsi, mitä ajattelisit nyt elämästäsi?

Huomenna joku näistä asioista ei välttämättä ole enää mahdollista. Jos kuitenkin se mahdollisuuksien onni meillä on, tule tietoiseksi niiden merkityksestä yhä uudelleen. Elä vähän enemmän, vähän merkityksellisemmin, vähän onnellisemmin.”
Jo loppuaan lähestyvä vuosi on ollut erityinen ja jää mieleemme hyvin erilaisena elettynä elämänä. Aivan uudenlainen epävarmuus ja -tietoisuus on tullut osaksi arkeamme. Toivon Sinulle voimaa, tahtoa ja toivoa näihin päiviin! Toivon, että me ihmiset löydämme taas toistemme lähelle, kun kohtaamisia rajoittavat suositukset ovat muisto eletystä elämästä! Yhdessä olemme kuitenkin enemmän!

Iloa, valoa, voimaa ja tahtoa Sinulle näihin päiviin! Pidä huolta itsestäsi ja läheisistäsi! Olet tärkeä! <>

Lämmöllä Miia