12. touko, 2021

Jotakin Sinusta jää minuun

Jos mietit hetken jotakin kohtaamista ihmisen kanssa, joka on jäänyt erityisesti mieleesi. Missä se tapahtui? Kuinka tulit tilanteessa kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi? Kuinka kohtasit toisen ihmisen? Kuuntelitteko ja ymmärsittekö toisianne? Kuuntelitko ja kuulitko? Mikä teki juuri tästä kohtaamisesta ainutkertaisen, jonka vuoksi kohtaaminen on jäänyt mieleesi?

Kun kohtaamme toisen ihmisen, emme kohtaa vain tämän hetkisen ymmärryksemme kanssa, vaan mukana on koko siihen saakka eletty elämämme, oma ainutkertainen elämäntarinamme ja –kokemuksemme. Kaikki tämä vaikuttaa toisen ihmisen kohtaamisen luonteeseen. Näin ollen kohtaamista ei voi opetella pelkästään kirjoista, eikä siihen voi pakottaa itseään tai toista. Kuitenkin jokainen voi sen oppia. Kohtaaminen on aina vuorovaikutusta, dialogi, jossa molemmilla osallistujilla on vastuu sen ylläpitämisestä. ”Kohtaaminen on pysähtymistä, viipymistä ja yhdessä kulkemista vuorovaikutuksessa silloinkin, kun lopputulos ei ole ennustettavissa. Vuorovaikutustilanteessa olevat ihmiset jakavat ihmisyyden – oman ihmisyyden tunnistaminen eli elämän kipujen tiedostaminen auttaa toisen kohtaamisessa ja tukemisessa” kirjoittaa Kati-Pupita Mattila kirjassaan Arvostava kohtaaminen (PS-kustannus, 2.painos, 2008).

Kohtaamiset elämässä ovat jokapäiväisiä. Niitä tapahtuu arjen ihmissuhteissa, työyhteisöissä ja tekemässämme vapaaehtoistyössä. Osallistuin aikanaan tyttäreni kaksi päivää kestäneeseen saattohoitoon. Tilanteeseen jouduimme odottamatta ja yllättäen. Suru oli suuri ja silloin tunsin olevani mahdottoman edessä. Ymmärsin, etten selviä yksin eteenpäin. Kovin pian oma isäni alkoi saada oireita, joita luulimme pitkään surun ”oireiksi”. Isä kuoli samana vuonna aggressiiviseen syöpään kahdessa kuukaudessa. Mitään hoitoja ei ehditty aloittaa ajoissa. Silloin ajattelin isän eläneen pitkän ja hyvän elämän. Isä oli kuollessaan 45 vuotias. Itse olin 21. Omasta surun vuodestani alkaen ihmisten välisten kohtaamisten merkitys elämässä on saanut uuden arvon.

Omassa työssäni ja tekemässäni vapaaehtoistyössä arvokkainta ja merkityksellisintä ovat juuri kohtaamiset. Elämäntarinat ovat kiinnostavia ja kiehtovia. Ihmisen kyky selviytyä vastoinkäymisistä ja kriiseistä hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Vaikka kulkisimme rinnakkain vain hetken, kohtaamisten toivoisin toteutuvan aidosti läsnäollen. Mitä aitoon läsnäoloon vaikuttaakaan tämän päivän digitaalisuus ja ”multitasking”, olisi ihan oman artikkelin aihe.

Erilaisissa vertaistukiryhmissä olen saanut olla mukana vuosien varrella. Oli yhteinen aihe mikä vain, vertaistuessa on voimaa, mutta on siinä vähän taikaakin! Vaikka tulemme eri elämäntilanteista, lähtökohdista tai erilaisin valmiuksin, puhumme yllättävän ”samaa kieltä”. Kokemuksissa löytyy paljon yhtäläisyyksiä.

Kuluneen vuoden aikana olen saanut olla läsnä eri puolella Suomea yhdistyksemme Vertaistukiryhmissä. Lämmin kiitos näistä kohtaamisista! Ryhmien toimivuuden ja dynamiikan kannalta, kannattaa ryhmässä olla yhdessä luodut säännöt. Miksipä ei usein sääntöinä käytettyjä vaitioloa, luottamuksellisuutta, puhelimet äänettömällä, ”ei tuomita/ ei tuomaroida”, noudatetaan aikataulua, on lupa olla oma itsensä, kuunnellaan toista, ei keskeytetä, anna aikaa ensikohtaamiselle ja on lupa olla myös hiljaa- ajatuksia voisi käyttää kaikissa elämämme kohtaamisissa? Yhdessä olemme enemmän. Jokaisesta yhteisellä matkallamme tapahtuneesta kohtaamisesta on jäänyt jotakin minuun. Olen kiitollinen näistä mahdollisuuksista oppia, ymmärtää, etsiä ja löytää uutta!

Toivon Sinun lähestyviin kesäpäiviin kiireettömyyden tuntua, hiljentymistä, aikaa rakkaiden kesken ja niitä asioita, jotka ovat juuri Sinulle merkityksellisiä! Kaikkea hyvää näihin päiviin!