1. kesä, 2022

Oppia näkemään, kun on tullut nähdyksi. Oppia kuulemaan, kun on saanut tulla kuulluksi

Ajoin aamulla rakennustyömaan ohi. Ajattelin, miten tyhjästä tulee rakentaminen aloittaa; aiempaa ympäristöä hyödyntäen, uuden luominen tuttuun ja turvalliseen maaperään. Saman uuden luomisen äärellä olemme Suomen Syöpäpotilaat ry:n Vertaisena-hankkeessa. Yhteiskehittämällä ja osallistaen rakennamme uutta yhdistyksen tutussa, turvallisessa ja vakiintuneessa toimintaympäristössä. Nyt käsikirjoitamme yhdessä tulevaa tarinaa.

Olen Miia Merikallio. Peruskoulutukseltani olen syöpäsairaanhoitaja. Peruskoulutuksen jälkeen olen halunnut oppia ja syventää ymmärrystäni mm. syöpäpotilaan hoitotyöstä, kriisi- ja traumatyöstä, palliatiivisesta hoidosta, skeematerapiasta, vapaaehtoistoiminnan, sosiaali- ja terveysalan sekä järjestöjen johtamisesta. Olen saanut yli 25 vuoden ajan kulkea syöpään sairastuneen ihmisen ja läheisten rinnalla erikoissairaanhoidossa, syövän tutkimustyössä sekä kolmannella sektorilla mm. Syöpäjärjestöissä ja sen jäsenyhdistyksissä. Syöpään sairastuneet ihmiset ovat olleet kaikista potilaan polun vaiheista ja eri elämäntilanteista. Iältään kohtaamani ihmiset ovat olleet vauvasta ikäihmiseen ja perheet yhä monimuotoisempia. Jokainen meistä määrittää itse, kuka omaan perheeseen kuuluu yli biologisten linjojenkin. Se, ettemme oleta, tulkitse tai luo ennakkoasenteita antaa mahdollisuuden aitoon kohtaamiseen.

Mitä kauemmin olen saanut merkitykselliseksi ja arvokkaaksi kokemaani työtä tehdä, sitä selvemmin kaikki keskittyy kohtaamiseen, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja toivon luonteeseen elämää ylläpitävänä dynaamisena voimana. Mitä enemmän vuosia on tullut, sitä vähemmin on ollut tarvetta turvautua asiantuntijan rooliin. Koen tärkeäksi olla läsnä välittäen, inhimillisenä ihmisenä ihmiselle, mukanamme koko eletty elämä ja tunteiden kirjo. Kokemamme kohtaamiset jättävät meihin jälkiä. Sanottuja sanoja emme välttämättä muista, mutta muistamme tunteen, minkä kohtaaminen meihin jätti. Jälki jää. Minkälaisia jälkiä jätämme toisiimme?

Oman elämäni käännekohdissa olen saanut vertaistuesta valonpilkahduksia pimeään. Ihmisen kyky selvitä mahdottomastakin puhuttelee yhä uudelleen. Mielen joustokyky ja elämänvoima saa palaamaan takaisin pimeästä. Toivo sietää pimeää. Elämään kuuluu valot ja varjot, hyvä ja paha. Toivo on henkilökohtaista elämän energiaa, joka tarvitsee ihmissuhteita, tilaa, toimimista sekä ilmapiiriä, jossa sen voi sanoittaa ja kiinnittää johonkin. (Grå 2022.)

Vertaistuki on mahdollisuus piirtää sairastumisen ja sairastamisen muuttaman minuuden ja elämän ääriviivat uudelleen - myös läheisenä. Vertaistuki on mahdollisuuksia, jaettua ja sanoitettua ihmisyyttä. Vertaistuki tarjoaa matkakumppanin tulevaan matkaan, jonka suuntaa emme aina tiedä ja elämään, joka ei aina ole omissa käsissämme.

Muutoksissa tai hankalan asian äärellä voimme todeta: nyt on näin. Annan sen olla. Nyt olen tätä, nyt koen tätä, nyt juuri tunnen näin. Nyt ilmapiiri on näin, nyt minua huolestuttaa, pelottaa tai ahdistaa näin. Näin se nyt on ja annan sen niin ollakin. Nyt on näin. (Kallio 2022.) Tunteiden virtaava luonne pitää meidät elämässä kiinni. Tunne saa tulla, olla ja mennä. Meillä on lupa kaikkiin tunteisiin, jotka kertovat tarpeista tunteidemme takana. Tunteet ovat keskeinen osa ihmisyyttä.

Vertaistuen myötä on mahdollista tulla kohdatuksi omana autenttisena itsenään ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena, kuin on. Vertaistuen turvallisessa ilmapiirissä voi tulla nähdyksi niin, että oppii näkemään itsensä uudelleen. Voi tulla kuulluksi niin, että oppii sanoittamaan ja kuulemaan elämänsä tarinan. Toisille ihmisille, mutta myös itselle.
Vertaisena – kertoen, kuunnellen ja kohdaten. Olen iloinen, kiitollinen ja elämän edessä nöyrä mahdollisuudesta yhteiseen, alkaneeseen matkaamme!

Kaikkea hyvää Sinulle ja läheisillesi näihin päiviin ja juuri niiden asioiden äärelle, joissa juuri nyt olet! Tahtoa ja toivoa tähän hetkeen ja tulevaan!

Lämpimin ajatuksin Miia